Noin kilometri Herttoniemen kartanosta länteen sijaitsee kiviröykkiö, pronssikautinen hauta, Kipparlahden bussipysäkin vieressä lähellä Herttoniemen rantaa ja satamaa. Röykkiö tutkittiin jo 1886 J. R. Aspelinin toimesta. Hän oli Suomen ensimmäinen arkeologian professori silloisessa Aleksanterin-yliopistossa, nykyisessä Helsingin yliopistossa vuodesta 1878. Kaivauksessa löydettiin hiiltä ja röykkiö ennallistettiin. Se on melko iso, noin 19 x 19 metrinen ja noin 1 m korkuinen. Lähistöllä oli myös muita röykkiöitä - yksi niistä silloisen maantien pohjoispuolella (nykyään satamassa, mutta vain muutama kivi on jäljellä), yksi sijaitsee Kipparkalliolla ja toinen Sorsaniemessä. Kaivauksissa löytyi luunpalasia, hiiltä ja hevosen hampaita, mutta niitä ei otettu talteen. NIls Cleven ja Erik Draken raportissa vuodelta 1929 on upeita kuvia alueesta – näkyy olevan metsäistä. Nykyään aluetta halkoo kadut ja täällä on korkeat talot ja leveä Itäväylä.
Millaista oli elämä pronssikaudella? Emme tiedä paljoa, mutta tähän aikaan siirryttiin röykkiöhautauksiin (aiemmin oltiin haudattu vainajat maan alle) ja lisäksi alettiin polttohaudata kuolleet. Todennäköisesti tämä kertoo siitä, että ihmisten maailmankuva muuttui. Pronssi keksittiin Länsi-Aasiassa noin 3000 e.Kr. Pronssikäyttö levisi Eurooppaan ja tänne meille noin 1500 e.Kr. Ihmiset kävivät aktiivisesti kauppaa sekä lähialueille että kaukomaihin ja heillä oli laajat verkostot. Pronssikautiset röykkiöt rakennettiin lähelle rantoja ja vettä – mahdollisesti vesi oli tärkeä elementti sekä käytännössä että henkisessä merkityksessä.
Muuallakin Helsinkiä löytyy pronssikautisia röykkiöitä, muun muassa Meilahdesta Lastenlinnan takana (katso kuva alla). Vesi ehkä toimi porttina myös yliluonnolliseen maailmaan. Joka tapauksessa meri yhdisti ja loi kauppa- ja muita verkostoja. Ja tämä jatkui tuhansien vuosien ajan