Kuluneiden viikkojen aikana me harjoittelijat olemme joutuneet käsittelemään monta kysymystä ja ongelmaa kokoelmatyöhön liittyen – miten ja millä me digitoidaan kokoelmia, missä järjestyksessä, miten työt jaetaan ja mitä turvatoimenpiteitä meidän tulee noudattaa ym., jne…. Toisena työviikkona osallistuimme Helsingin kaupunginmuseonjärjestämän seminaarin ennaltaehkäisevästä konservoinnista. Näin ollen kysymykset heräsivät uudelleen ja koimme sekä inspiraatiota, motivaatiota että uutta kauhua näiden äärellä – vaurioittaako skannerin valo kuviamme, pitääkö minun lopettaa vesipullon käyttöä työhuoneessani? Joka tapauksessa kahvikupin kantaminen museon poikki, jota olen harrastanut muutaman kerran, vaikutti ainakin erittäin huonolta idealta.
Lentokuva Herttoniemen kartanolta vuonna 1950. Vaikka Herttoniemeä on asutettu jo satoja vuosia ero nykyisen ja silloisen välillä pieni - ei edes sata vuotta myöhemmin kartano ole täysin asfaltin tai kerrostalojen ympäröimä. Ajankohtana, jolloin tämä kuva otettiin, Herttoniemestä oli jo tullut osa Helsingin kaupunkia, ja esikaupungin suunnitteleminen oli jo 50-luvulla täydessä vauhdissa. Kuva: SOV (Herttoniemen kartanon museon kokoelmat, kuvakokoelma, kokoelma 113).
Kesän aikana siirrymme toivottavasti myös valokuvien digitoinnista Herttoniemen kartanon museon fyysisiin esinekokoelmiin. Toivon mukaan saamme itse valokuvata esineitä vielä tänä kesänä heti kun olemme onnistuneet valloittamaan kuva-arkiston, ja voimme ladata kuvia, esittelyjä ja tutkimusta museon esineistä nettiin sekä tekemällä koko aineiston saavutetttavaksi online. Parhaassa tapauksessa kokoelmista kiinnostunut yleisö voi selata kokoelmia astumatta jalallaan museoon (vaikka toivomme toki, että tätäkin tehdään!). Näin ollen esineet voivat levätä rauhassa koskemattomina ja turvassa viileässä ja pimeässä tilassa, jotta ne säilyisivät vielä pitkään.
Konservoinnin ja kokoelmahallinnan päämääränä on juuri tämä – meidän kulttuuriperintömme säilymisen takaaminen niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista. Kokoelmien digitoiminen ei ainoastaan täytä tätä toimintaa, vaan tekee myös museon kokoelmat näkyviksi suuremmalle joukolle ihmisiä, sekä alentaa kynnystä löytämään ja saavuttamaan Herttoniemen kartanolla säilytettävää kulttuuriperintöä. Mikäli etsii esimerkiksi kuvia Helsingin pitäjästä 1900-luvun alussa on helpompaa löytämään se Deskystä (jossa kaikki materiaalimme on vapaasti käytettävissä!) kuin sopia tapaaminen intendentin kanssa ja skannata tai valokuvata haluamiaan kuvia.
Muutamat kokoelmat ovat jo digitoitu ja saaneet uudet mapit ja digitoitu. Nyt on jäljellä vielä noin 100 kuvaa… (kuva Herttoniemen kartanon museon kuvakokoelmasta, arkistolaatikko 1). Kuva: IK 2021.
Opiskelijan ominaisuudessa voin kertoa, että digitoidut kuva- ja esinekokoelmat ovat olleet kultakaivos, sekä opintojen, esseiden ja opinnäytteiden suhteen. Lisäksi olen hyödyntänyt niitä erilaisiin populaarihistoriallisiin projekteihin – kiitos tästä kuuluu mm. Svenska Litteratursällskapetille, Kansallisarkistolle, ja Kansallisgallerialle! Museoprojekti-kurssille tuottamamme materiaali keväällä 2021 olisi ollut paljon vaatimattomampaa ilman kaikkia kuvia, joita oli saatavilla näiden organisaatioiden toimesta. (Projekti on esitelty parissa blogiteksissä 1.6.2021 ja 30.5.2021.)
Tätä kirjoittaessa emme vielä tiedä mitä haasteita tulemme kohtaamaan työssämme, mutta ainakin voin todeta, että olen innostunut oppimaan lisää konservoinnista ja hallinnosta tänä kesänä – ja tämä käy toivon mukaan esille seuraavassa blogitekstissäni. Siihen mennessä olen toivottavasti ehtinyt täyttämään monta mekkoa silkkipaperilla, taittanut kokoon monta säilytyslaatikkoa ja varmasti löytänyt joukon kiinnostavia esineitä museon aiemmin tuntemattomista nurkista.
Ida Karlgrenin paikallishistoriallinen harjoittelu Herttoniemen kartanon museossa on Svenska kulturfondenin rahoittama.
Käännös: EAW 2021.