Ensimmäinen suomalainen keittokirja on luultavasti Hilda Cargerin teos "Tant Hildas kokbok", jonka hän kirjoitti ja painatti Helsingissä vuonna 1878. 1800-luvulla maassa liikkui myös ruotsalaisia keittokirjoja, tärkeimpänä Cajsa Warg In jo vuonna 1755 kirjoittama nuorille rouville tarkoitettu opas. Wargin kirja löytyy muun muassa Fredrika Runebergin kotikirjastosta. Nämä keittokirjat kertovat aineksista ja ruoista, joita olisi mahdollisesti voitu syödä 1800-luvulla. Samalla on tärkeää muistaa, että keittokirjat voivat kuvastaa ihannetta, eivätkä välttämättä arkitotuutta. Herkullisia reseptejä ja ihania ruokalistaehdotuksia on mukava lukea ja haaveilla, mutta lopulta sitä kuitenkin helposti valmistaa samaa ruokaa mihin on tottunut. Ruokia, joita opittiin valmistamaan kotona, tai maistettiin kyläillessä.
Ja sen myötä tulemme tiettyyn pieneen kirjaseen.
Jokaisella tosissaan ruoanlaitosta tai leipomisesta kiinnostuneella on pieni muistikirja, tai pino irrallisia papereita, tai ehkä näinä digipäivinä tiedosto tietokoneella tai puhelimella. Tuohon kirjaseen, paperille tai digitaaliseen tiedostoon kirjoitamme muistiin meille tärkeitä reseptejä. Isoäidin piparkakkutaikina, tädin erityisen hyvä leipä, ja se pannukakku, josta tulee niin kovin hyviä, mutta pitikö niitä kananmunia nyt laittaa kolme, vaiko neljä? Paras tarkistaa vihosta. Joskus vihot periytyvät, ja usein ne on kirjoitettu eri käsialalla, kun ystävät ja sukulaiset lisäävät sivuille omia erikoisuuksiaan.
Tällaiset kirjaset ovat, jos löytäneet tiensä historiallisiin arkistoihin. Fredrika Runebergin reseptikokoelma löytyi suvun kirjoista ja julkaistiin vuonna 2003. Hertoniemen kartanossa on myös kirjoitettu reseptejä muistiin. Pieni kirjanen on merkitty nimikirjaimilla HCC, ja kuului luultavasti vara-amiraali Carl Olof Cronstedtin tyttärelle Hedvig Charlotta Cronstedtille. Pieni kirjanen julkaistiin digitaalisena vuonna 2022 Svenska Litteratursällskapetin toimesta. Sen myötä kuka tahansa voi mennä lukemaan Hedvig Charlottan reseptiä, ja valmistaa sellaista ruokaa, jota Herttoniemen kartanossa olisi tarjottu 200 vuotta sitten.
Minä olen itse asiassa niin jo tehnyt! Jaettu ilo on paras ilo, ja sen vuoksi esittelen nyt täytettyjen nauriiden reseptin.
Resepti on melko yksinkertainen:
"Nauriit keitetään pehmeiksi ja kuoritaan, kaivetaan ulos, sisukseen sekoitetaan kananmuna, kerma, siirappi, mantelit, pari karvasmantelia ja raastettua vaaleaa leipää - täytetään, kannet laitetaan päälle, sivellään voilla, ripotellaan raastettua leipää ja kestää hyvin kuumaa uunia."
Muutama sana aineksista, ennen kuin aloitamme ruoanlaiton. Pari sataa vuotta sitten nauriita syötiin maassamme paljon laajemmin kuin nyky-Suomessa. 1800-luvulla peruna syrjäytti nauriin, ja nykyään voi olla haastavaa edes löytää nauriita kaupasta. Mars hieman isompaan markettiin, siellä saattaa tärpätä. Karvasmanteleita kaupasta on kuitenkin turha etsiä. Karvasmanteli on mantelilajike, joka antaa ruoalle ja leivonnaisille omintakeisen maun, joka lienee kaikkein tutuin laskiaispullasta. Aiemmin käytettiin kokonaisia karvasmanteleita, jotka jauhettiin kotona. Nyt tiedetään, että karvasmanteli on myrkyllinen, ja niinpä keittiössä käytetään karvasmanteliöljyä, joka antaa maun ilman myrkkyä.
Tarvitsemme siis seuraavat ruoka-ainekset:
Nauriita
Kananmuna
Kermaa
Siirappia
Mantelijauhetta
Karvasmanteliöljyä
Raastettua leipää tai korppujauhoja
Voita
Suola
Määrät riippuvat siitä, kuinka monta naurista valmistetaan ja kuinka suuria ne ovat. Tässä pitää siis luottaa omaan makuun.
Keitä nauriit pehmeiksi mutta kiinteiksi. Anna niiden jäähtyä. Kuori nauriit, leikkaa kannet pois ja koverra sisus talteen. Säilytä noin puolet nauriiden sisällöstä kulhossa. Kannen voi säästää, kuten reseptissä lukee, mutta minä en sitä tehnyt, koska omat nauriini olivat kovin muhkuraisia enkä saanut niistä hyvää kantta leikattua.
Sekoita sitten täyte. Survo nauristen sisus kulhossa. Sekoita joukkoon kananmuna ja suunnilleen yhtä suuri määrä mantelijauhetta ja korppujauhoja. Mausta siirapilla ja muutamalla tipalla karvasmanteliöljyä. Kaada joukkoon kerma ja sekoita, kunnes siitä tulee puuromaista. Reseptissä ei puhuta mitään suolasta, mutta usein vanhoissa resepteissä suola jätetään pois, koska sitä pidettiin itsestään selvänä ainesosana. Mausta siis pienellä määrällä suolaa.
Voitele uunivuoka. Täytä nauriit puurolla ja aseta ne vuokaan. Jos leikkasit kannet talteen, aseta ne nyt paikoilleen. Laita pieni voinappi jokaisen nauriin päälle ja ripottele päälle korppujauhoja. Paista sitten nauriita uunissa 175 asteessa, kunnes ne ovat kauniin värisiä.
Tarjoile lämpimänä yllättyneille vieraille. Tämä ei ole makuyhdistelmä, johon suomalaiset suut ovat tottuneet. Yllättävä makeus on tyypillistä 1700- ja 1800-luvun alun ruoalle, ja koska näissä nauriissa on myös manteleita, tulee syöjälle ensin auttamatta mieleen jälkiruoka. Tarjoa kuitenkin nauriit rohkeasti pääruoan lisukkeena, vaikkapa kalan tai pihvin kera, tai miksei muiden kasvisruokien parina.
Janica Hindle on Helsinki opas ja hallitusjäsen yhdistyksessä Svenska Odlingens Vänner i Helsinge r.f. joka vastaa Herttoniemen kartanon museon ylläpidosta.