Herttoniemen kartanon päärakennuksen punaisessa salongissa on kolme valkoista marmorista veistosta. Jokainen näistä on jäljennös vanhemmasta, hyvin tunnetusta teoksesta. Kaksi veistoksista kuvaavat istuvia poikia, ja yksi seisovaa naista. Kaikki kolme ovat tulleet museon omistukseen Helene Bergbomin kuolinpesän kautta.
Opettajattarena työskennellyt, musiikillisesti lahjakas Helene Gustava Gripenberg meni naimisiin John Bergbomin kanssa vuonna 1882. Maataloudesta kiinnostunut John Bergbom oli varttunut Herttoniemen kartanolla. Pariskunta vietti yhdessä 35 vuotta kartanolla, kunnes joukko punakaartilaisia ampuivat Johnin kotonaan marraskuussa 1917, jonka jälkeen Helene pian muutti Herttoniemestä pois. Lopulta Herttoniemen kartano lahjoitettiin Svenska Odlingens Vänner i Helsinge r.f. (SOV) -nimiselle yhdistykselle, johon John eläessään oli kuulunut. SOV ylläpitää edelleen Herttoniemen kartanon museota.
Valokuva: Viivi Heinonen, taiteilija: tuntematon, Tikunpoistaja, Svenska Odlingens Vänner i Helsinge r.f. (SOV) C.C. B.Y. 4.0.
Salongin kaakkoisnurkassa, sohvan yllä, istuu kyyristyvä hahmo, joka tutkiskelee jalkapohjaan. Alkuperäinen hellenistinen pronssiveistos, nimeltään Spinario, Tikunpoistaja, Fedelino tai Poika ja tikku, on Roomassa, Musei Capitolinissa. Aihe on inspiroinut taiteilijoita ja taiteenkeräilijöitä pitkään antiikin Rooman kukoistuskauden jälkeen sekä maalausten että veistosten muodossa, ja jäljennökset, kuten Bergbomien kodissa ollut veistos, ovat hyvin yleisiä.
Valokuva: Viivi Heinonen, taiteilija; tuntematon, Lukeva poika, Svenska Odlingens Vänner i Helsinge r.f. (SOV), C.C. B.Y. 4.0.
Huoneen toisella puolella, jalustalla istuu pieni hahmo hyvin samankaltaisessa asennossa, toinen jalka toisen polven ylle nostettuna ja kirja sylissään. Kyseessä on jäljennös hyvin yleisestä aiheesta; “lukevasta pojasta”. Aiheesta on olemassa lukemattomia versioita, sekä kivestä että posliinista, ja sitä myydään ajoittain myös pareittain, “lukevana tyttönä” ja “kirjoittavana poikana”. Italialaisen uusklassillisen taiteilijan Antonio Canovan (1757–1822) nimi on kaiverrettu kirjaan. Canova valvoi joidenkin kipsivalosten tuotantoa, joihin kaiverrettiin tämän nimi “ANTONIO CANOVA”. Tämä voisi viitata siihen, että vaikka Canova ei olisi veistänytkään alkuperäistä veistosta, jonka mukaan Herttoniemen kartanon veistos on tehty, on hän silti saattanut olla mukana jäljennösprosessissa.
Valokuva: Viivi Heinonen, taiteilija: tuntematon, Antonio Canovan mukaan, Hebe, Svenska Odlingens Vänner i Helsinge r.f. (SOV), C.C. B.Y. 4.0.
Kolmas veistos esittää seisovaa, liikkeeseen pysäytettyä naista, jonka toinen käsi on ojennettuna. Hän seisoo salongin koillisnurkassa ja on pukeutunut voimakkaasti laskostettuun kankaaseen, joka on sidottu hänen vyötärönsä ympärille. Naisella on molemmissa käsissä astiat. Veistos on kopio Antonio Canovan veistoksesta. Alkuperäinen on Eremitaasi-museon kokoelmissa Pietarissa. Veistos kuvaa nuoruuden jumalatarta Hebeä, joka yhdessä Ganymeden kanssa toimi jumalten juomanlaskijana.
Kaikki kolme veistosta ovat jäljennöksiä tunnetuista teoksista. Tämä ei kuitenkaan vähennä näiden arvoa museoesineinä. Sen lisäksi, että veistokset ovat osa sisustusta, näillä voidaan nähdä olevan myös toinen toiminto.
Antiikin muotokieli näkyy salongissa antiikkiin omilla tavoillaan viittaavien veistosten lisäksi myös esimerkiksi kahden huonetta jakavan joonilaisen pylvään muodossa. Kartanon omistajat ovat sisustuksessa ottaneet huomioon oman nautintonsa lisäksi myös vierailijoiden arvostuksen. Salongissa on myös Helenelle kuuluneita valokuva-albumeja, joissa on kuvia Italiasta ja Pariisin maailmannäyttelystä vuonna 1889. Sekä ulkomaanmatkat että Italiaan selkeästi kytköksissä olevat taideteokset ovat vaikuttaneet välittyneeseen kulttuuripääomaan.
Herttoniemen kartanon salongin kolme veistosta ovat toimineet sekä kauniina taide-esineinä että sanansaattajina, jotka ovat kertoneet omistajiensa vauraudesta, kansainvälisyydestä ja korkeakulttuurin tuntemuksesta. Nykypäivänä Herttoniemen kartanon museon esineet eivät ole pelkästään museoesineitä, vaan myös kartanon aiempien omistajien omistamia esineitä ja ne edustavat näitä aiempia omistajia; heidän ajatuksiaan ja mielipiteitään, heidän identiteettiään.
Viivi Heinosen paikallishistoriallista harjoittelua Herttoniemen kartanon museolla on rahoittanut Svenska kulturfonden.
Kirjallisuutta:
Backman, Sigbritt 2016. Herttoniemen kartano – Säteritiloista museoksi, Helsinki: Svenska Odlingens Vänner i Helsinge r.f.
Betzer, Sarah 2019. “Canova, 1816: marble, plaster, surface”, The sculpture journal 28, 315–330.
Castrén, Paavo 2000. Antiikin käsikirja, Helsinki: Otava.
Cocke, Richard 1980. “Masaccio and the Spinario, Piero and the Pothos: Observations on the
Reception of the Antique in Renaissance Painting”, Zeitschrift für Kunstgeschichte 43, 21–32.
Stokstad, Marilyn 2011. Art History. N.J: Prentice Hall/Pearson.
Wintle, Claire 2008. “Career Development: Domestic Displays as Imperial, Anthropological, and Social Trophy”, Victorian Studies 50, 279–288.